Kun mieli hajoaa (tuulien tuiverruksessa huomatessani?) [runo]

Katso! Tuolla se liitää.
Tai älä sittenkään, ei kannata.
Tiedän mitä seuraisi ja päätän
puolestasi – elä ihanteesi mukaisesti
äläkä muusta välitä
niin pysyy yhteiskunta kasassa.
Vain yksi ihanne per nokka.

Telkkarista opin
monia elämän viisauksia:
Freud oli ilkeä jätkä
ja koska syytti äitiä,
kuuluu kuraattorille.
Jos vika ei olisi äidissä
(koska isässä se ei voi olla)
olisi henkilö psykologi.
He he hehe!
Äidistähän se johtuu
- joutavaa kaikki muu
paitsi Freudin psykoanalyysi.

Olen elämän sairas!
Huudan sen lumeen,
kylmään ja kauniiseen, kuolettavan ihanaan,
johon tahdon hukkua
ja kuolla oikeasti.

Miksi siinä pitäisi olla järkeä?

Aika on vain illuusio,
olemme edelleen siinä samassa
kuin silloin.
Ajatelleena ja tietävänä,
mitä tulee ja ei.
Mietimme vain, että on kulunut
tuhat vuotta hetkestä,
jossa olemme,
vain muuttuneena.

Siinä on kyse hyvän ja pahan taistelusta.
Johto maksaa muille
tai pakottaa muuten vaan
tai pyytää
taistelemaan ja kuolemaan,
jotta omat tavoitteet toteutuvat.
Mitäs kulttuurirelativismista,
koska samalla pallollahan tässä eletään.
Voi kunpa hyvä aina voittaisi!
Nähtiinhän kylmässä sodassa,
ettei niin käynyt.
Historiassa nykypäivää
sen synkimmissäkin pimeyksissä.
Onneksi sellaista ei ole.
Silloin aloin nähdä edessäni rahanhimoisia adrenaliiniriippuvuuksia.

Olemme yhdessä, toimien niin.
Jotta kukaan ei olisi enemmistö
elleivät muutkin ole.
Ja yhdessä kasvatamme toisemme uskomaan,
että niin on parasta.
Sillä onhan niin aina ollut
ja enemmistö uskoo niin.
Saan siis olla, mitä muut sallivat
tai en kuulu heihin.

Tämä on selvä juttu,
en kuulu tänne.
Vaikka olisin sokea,
en kuuluisi tänne.
En eläisi samassa maailmassa.
Elänkö nytkään,
kun en näe syytä.

Tahdon elää siellä,
vaikka todellisuudessa tahdon vain olla itseni
sellaisena kuin tahtoisin olla.

Mikä egoisti olenkaan!
Koska en pidä jostain ja arvostan muuta,
tuo jokin on örkki.
Koska minä olen aina oikeassa
ja tiedän tahtovani
ja se on kaikki tarvitsemani.
Niinpä en kuulu tänne.
Sukupuuttoon kuollut.

Olen vapaa! Mielessäni
lennän läpi tuulen
ja sydämessäni (, jonne mahtuu vain yksi ämmä) rakastan.
Kauniita värejä ympärilläni,
tunteiden kirjo.
Ja täällä minä olen luona tähtien
koiranputkipellossa.

Ja nyt katson kaiken läpi,
nähdäkseni sen takana elämää
ja toisen lasin.
Jonka takaa joku voisi tiirata
ja nähdä minut
ellei liekki välissä häikäise.

Ja siellä minä seison, minä,
kimppu vain,
keskellä kaikkea sitä olematonta.
Yksin muiden olemattomien kanssa,
mutta silti yksin.
Sillä ihminenhän on (cogito ergo sum sun muut viisaat),
mutta silti minä toisen kohtasin
ja nyt olen tässä
olematta.