Author: culliina
Fandom: Tokio Hotel -RPF
Pairing: Tom/ Bill
Genre: fluffyinen ficlet
Warnings: twincest
General: S
Disclaimer: Tokio Hotelin pojat koirineen eivät ole minun enkä saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Tänä aamuna taivas oli laskeutunut maan päälle arkkienkelin johtamana.
A/N: Osallistuu haasteeseen Slash10.
Aamuhetki kullan kallis
Oli niitä aamuja, jolloin kaikki sujui täydellisesti – tukka oli jo aamulla herätessä asettunut kohtuullisesti, kahvi odotti aamiaispöydässä, aurinko oli ylittänyt keskitaivaan verhot aukaistessa, poikaystävä oli iloisena leiponut tuoreita sämpylöitä ja ulkoiluttanut koirat.
Sitten oli niitä aamuja, jolloin elämä oli normaalia – tukkaa sai laittaa tunnin, siihen mennessä kahvi oli ehtinyt jäähtyä, lopulta oli myöhässä harjoituksista. Iltapäivällä kotona odotti tyhjä jääkaappi ja tylsistyneet koirat.
Sitten oli niitä aamuja, jolloin helvetti oli laskeutunut maan päälle – kello herätti kahdeksalta (siis tunnin liian myöhään!), poikaystävä oli käyttänyt lämpimän veden loppuun, kampa oli kateissa ja tukka sojoitti sivuille, aamupalaa ei ollut ja vaatteet olivat koiran karvoissa. Ollessasi viimein valmis ja jo valmiiksi puolitoista tuntia myöhässä, ulkona satoi vettä ja autonavaimet olivat kateissa.
Tämä aamu ei kuulunut mihinkään noista kolmesta; tänä aamuna ei tarvinnut herätä, ei laittaa hiuksia, ei juoda kahvia eikä käydä suihkussa. Koirat oli lukittu onnellisesti kellariin, koko talo oli hiljainen ja aurinko paistoi länsi-ikkunasta peittäen huoneen suloiseen lämpöön. Oli kevät ja sen tunsi. Tänä aamuna taivas oli laskeutunut maan päälle arkkienkelin johtamana. Nyt tuo arkkienkeli makasi Billin vieressä peiton alla silittelemässä hiljalleen toisen hiuksia.
”Huomenta, pikkuveli.”
Kevyt kuiskaus kutitti Billin korvaa ja tämä nyrpisti nenäänsä suloisesti. Eihän nyt ollut aamu! Tom jatkoi silittelyään ja Bill kaivautui tämän kainaloon. Siinä oli hyvä olla. Tyytyväisenä Bill jatkoi tuhinaansa autuaan tietämättömänä yöpöydällä odottavasta aamiaisesta. Tom naurahti.
”Vai aiot nukkua koko päivän? Hah, hyvä yritys, velikulta!”
Jokin kavala ulkopuolinen voima julmasta maailmasta tunkeutui heidän utopiaansa ja Bill tunsi luitakalvavan kylmyyden tunkeutuvan ytimiinsä ja jonkin kovan ja ilkeän tulevan pehmoisen ja lämpimän sängyn tilalle – Tom oli kehdannut heittää hänet sylistään suoraan lattialle!
”Kosto!” Bill karjaisi ja hyppäsi ylös lattialta. Kauaa hän ei ehtinyt veljeänsä tyynyllä huitoa ennen kuin päätyi uudelleen lattialle, tällä kertaa peittoon käärittynä.
”Pienempiä ei saa kiusata!”
”Jaa nytkö sinä oletkin jo pikkuveli?”
”Koskas en?”
”Viimeksi eilen iltapäivällä, sitä ennen jok'ikisenä elämämme päivänä aina kun niin väitin”, Tom virnisteli nokkeluuttaan, ”Mutta jos tahdot, voit olla pikkuveljeni taas.” Bill nyökkäsi nyrpeänä.
”Haa, sain yksinoikeuden – nyt vain minä saan kiusata pikku Billaa!”
Tämä aamu kuului niihin, jolloin Bill uskoi odottaneensa Tomilta liikoja. Uskoi, sillä hän oli väärässä. Lopetettuaan veljensä ja tämän kaikkien ruumiinosien kidutuksen tämä puristi Billin tiukkaan nallekarhun halaukseen, moiskautti pusun poskelle ja auttoi istumaan myllätyn sängyn reunalle.
”Aamupalan aika!”
Aamupala seisoi punapilkullisella tarjottimella Tomin yöpöydällä – kuin ihmeen kaupalla se oli säilynyt ehjänä nujakasta. Valtavan jäätelö-kermavaahtovuoren huipulla keikkui vaarallisen näköisesti mansikka. Tavallinen jäätelökippo ei ollut näköjään riittänyt täyttämään lettipään tarpeita ja niin koko komeus oli kasattu hedelmävatiin. Billiä nauratti, niin Tomimaista! Pieni keltainen sateenvarjo kruunasi kokonaisuuden.
Tom odotti hermostuneena toisen tuomiota aamiaiselle. Billistä ei koskaan tiennyt. Nähdessään iloisen virnistyksen kohoavan pikkuveljen kasvoille jännitys laukesi ja hän syöksähti nappaamaan lusikan ennen Billiä.
”Eihän noin pienet osaa itse syödä!” Nauraen Bill avasi suunsa ja antoi Tomin syöttää itselleen kermavaahtoa suun täydeltä. Pian kermavaahtoa oli jo muuallakin kuin vain Billin suussa; sitä valui pitkin leukaa rinnalle, nenänpää oli saanut valkoisen peitteen ja hiuksia oli liimaantunut yhteen.
”Jahas, taisin jäädä kakkoseksi.”
”Ai missä?” Bill kummasteli ja kallisti päätään kysyvänä.
Tom mutristi huuliaan ja pidätteli naurua. ”Mun parta ei koskaan kasva noin nopeesti, senkin joulupukki!” Pokka ei aivan pitänyt lauseen loppuun asti ja kitaristi remahti jälleen nauruun. Tänä päivänä hän oli nauranut paljon. Bill hillitsi vaivoin naurunsa ja käytti Tomin keskittymisen herpaantumisen hyväkseen.
”Mun vuoro!” yhä nauraen Tom avasi suunsa ja pian hänenkin leukansa oli valkoisenaan kermavaahtoa.
”Laitetaan toi puoliks”, Tom sanoi tarkoittaen mansikkaa, jota pikkuveli parhaillaan yritti tunkea hänen suuhunsa.
”Okei”, Bill suostui heti ja syöksähti eteenpäin haukkaamaan puolet jo Tomin suussa olevasta mansikasta. Sekunnin ajan heidän huulensa koskettivat, mutta kumpikaan ei tuntenut tarvetta mennä pidemmälle. Näin oli juuri täydellistä.
”Tiedätkö, Bill, tää on varmaan meiän enkka – tavallisesti me oltais pantu toisiltamme aivot pihalle tässä vaiheessa varmaan jo neljästi.” Bill naurahti. Tom oli aivan oikeassa.
”No haluisiks sä?”
”En oikeestaan. Mä rakastan sua niin paljon, että meidän suhteessa on muutakin kuin vain seksiä.”
”Niinpä – kulhollinen jäätelöä sänkyyn!”
”Hei toi oli mun repla! Tavallisesti mää oon se tunnelman latistaja”, Tom virnuili.
”Latistinko mä tunnelman?” Bill kysyi työntäen alahuulen törrölleen ja esittäen murtunutta.
”Et kulta, et koskaan.”
Tämä aamu kuului niihin, jotka muistetaan koko loppu elämä.
