Puuboxissa [runoja, S]

Author: Culliina
Genre: pienimuotoinen runokokoelma
General: sallittu
Warnings:-
A/N: Hyvää jouluaattoa! Jotain sinistä punaista, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain kliseistä - eikös siitä ole joulu tehty?


Harhaa

Kulkee pää pilvissä niin kaukana
todellisesta, että näkee
vain epäoleellisen,
kuten leptonit
tai Minas Ithilienin
tai paperille vangitsemansa säkeet,
jotka ovat ihan typeriä
-eihän niillä ole tekoa todellisuuden kanssa,
sillä eihän fantasia ole totta,
se vain nousee täältä
ylös pilviin asti.
Jalat ovat silti maassa.

Ei muuta mahdollisuutta, paitsi että on.
On liikaa, että ne näkisi täältä,
mutta pää pilvissä se ei ole oleellista.
Vain istun valveilla
ja odotan herääväni.

Olisi mukavaa olla kirahvityyny,
kun ei voisi olla kuin iloinen.



Illuxit novus dies

Ei ole enää eilinen,
kun on kerran tänään,
kun on uusi päivä koittanut,
kun on aurinko ympäri kiertänyt
ja lumikko silmänsä avannut, nukahtanut maailmaan.
On pysähtynyt sydän,
sykkii nyt uusi.
On unohtunut mennyt
ja selvinnyt tuleva, joka ei
enää kiinnosta.
Illuxit novus dies (on koittanut päivä uusi)
ja huomenna on jo seuraava.

Ystävyys

Upottavaan suohon kastan jalkani,
näen päivän vaihtuvan.
En tehnyt sitä tahallani!
Nyt olen vanki, orja, kahlittu, tuomittu
ja vakioiden määrä yhtälössä on kasvanut yhdellä.
Enää ei ole kylmä,
lämpötila kohoaa pilviin.
(Sain ystävän)

Sanoja rakkaudesta

Toivon, etteivät minua kahlitse
lähtemättömät kahleet,
joka pureutuvat sisimpääni, muokkaavat,
ja osan lähtiessä arpeuttavat.
Tahdon toteuttaa unelmani,
en täyttää maailmaa ihmisillä
ja tuhoutua heidän kanssaan.
Toivon osakseni rakkautta
maailmaa kohtaan,
en itsekkäästi henkilöä.

Aurinko laskee

Tanssien kanssa funktion
voi lähentyä tähtiä.
Katsoen ylös taivaisiin
voi avata sydämen.
Katsoen alas pilvistä
voi nähdä tuskan.
Kävellen kaupungilla
voi kokea elämän.
Katsoen yli suon
pohjoiseen, itään, etelään
voi kokea rakkauden.
Katsoen länteen
voi rakastaa.

Matemaattista parisuhdetta

Neutraalius ei ole mitään,
pelkkä nolla, ei mitään.
Onni on yksi,
se, mitä ensimmäiseksi tavoitellaan
ja mikä on positiivisempaa kuin nolla.
Huonous on negatiivista, -1.
Sillon kulmakertoimista voi päätellä,
että suorat ovat kohtisuorassa,
eivätkä kulje samaan suuntaan.
Silloin ei laskin
(oli sitten funktio-, graafinen- tai symboolinen-)
ilmoita ”Math Error”.
Mutta onko sillä väliä,
kun tilanne on pelkkää ideaa?
Maailmassa muuttujia on monia
ja niiden summa on varsin harvoin
tasan mitään.
Äärettömän harvoin.
Se on lähes aina jotain, joss
se on.

Viri togati

Miehet toogissa
ajattelivat sen jo,
loivat viisailla ajatuksillaan pohjan
nykyiselle kulttuurille, ajattelulle ja viisaudelle.
- Miehet toogissa tekivät sen jo,
miksi kasvattaa samaa kukkaa uudelleen
eri ajassa vain,
miettii hän,
joka ymmärtää kaiken sen nerouden
(esimerkiksi oppilas filosofian kurssillaan).

Kun mieli hajoaa (tuulien tuiverruksessa huomatessani?) [runo]

Katso! Tuolla se liitää.
Tai älä sittenkään, ei kannata.
Tiedän mitä seuraisi ja päätän
puolestasi – elä ihanteesi mukaisesti
äläkä muusta välitä
niin pysyy yhteiskunta kasassa.
Vain yksi ihanne per nokka.

Telkkarista opin
monia elämän viisauksia:
Freud oli ilkeä jätkä
ja koska syytti äitiä,
kuuluu kuraattorille.
Jos vika ei olisi äidissä
(koska isässä se ei voi olla)
olisi henkilö psykologi.
He he hehe!
Äidistähän se johtuu
- joutavaa kaikki muu
paitsi Freudin psykoanalyysi.

Olen elämän sairas!
Huudan sen lumeen,
kylmään ja kauniiseen, kuolettavan ihanaan,
johon tahdon hukkua
ja kuolla oikeasti.

Miksi siinä pitäisi olla järkeä?

Aika on vain illuusio,
olemme edelleen siinä samassa
kuin silloin.
Ajatelleena ja tietävänä,
mitä tulee ja ei.
Mietimme vain, että on kulunut
tuhat vuotta hetkestä,
jossa olemme,
vain muuttuneena.

Siinä on kyse hyvän ja pahan taistelusta.
Johto maksaa muille
tai pakottaa muuten vaan
tai pyytää
taistelemaan ja kuolemaan,
jotta omat tavoitteet toteutuvat.
Mitäs kulttuurirelativismista,
koska samalla pallollahan tässä eletään.
Voi kunpa hyvä aina voittaisi!
Nähtiinhän kylmässä sodassa,
ettei niin käynyt.
Historiassa nykypäivää
sen synkimmissäkin pimeyksissä.
Onneksi sellaista ei ole.
Silloin aloin nähdä edessäni rahanhimoisia adrenaliiniriippuvuuksia.

Olemme yhdessä, toimien niin.
Jotta kukaan ei olisi enemmistö
elleivät muutkin ole.
Ja yhdessä kasvatamme toisemme uskomaan,
että niin on parasta.
Sillä onhan niin aina ollut
ja enemmistö uskoo niin.
Saan siis olla, mitä muut sallivat
tai en kuulu heihin.

Tämä on selvä juttu,
en kuulu tänne.
Vaikka olisin sokea,
en kuuluisi tänne.
En eläisi samassa maailmassa.
Elänkö nytkään,
kun en näe syytä.

Tahdon elää siellä,
vaikka todellisuudessa tahdon vain olla itseni
sellaisena kuin tahtoisin olla.

Mikä egoisti olenkaan!
Koska en pidä jostain ja arvostan muuta,
tuo jokin on örkki.
Koska minä olen aina oikeassa
ja tiedän tahtovani
ja se on kaikki tarvitsemani.
Niinpä en kuulu tänne.
Sukupuuttoon kuollut.

Olen vapaa! Mielessäni
lennän läpi tuulen
ja sydämessäni (, jonne mahtuu vain yksi ämmä) rakastan.
Kauniita värejä ympärilläni,
tunteiden kirjo.
Ja täällä minä olen luona tähtien
koiranputkipellossa.

Ja nyt katson kaiken läpi,
nähdäkseni sen takana elämää
ja toisen lasin.
Jonka takaa joku voisi tiirata
ja nähdä minut
ellei liekki välissä häikäise.

Ja siellä minä seison, minä,
kimppu vain,
keskellä kaikkea sitä olematonta.
Yksin muiden olemattomien kanssa,
mutta silti yksin.
Sillä ihminenhän on (cogito ergo sum sun muut viisaat),
mutta silti minä toisen kohtasin
ja nyt olen tässä
olematta.

Kaikki kun eivät runoa lahjaksi toivo...

Joulu koittaa, mutta jotkut hassut eivät pahemmin runoista välitä. Tässä kaksi pientä joululahjaideaa, jotka ehtii vielä pukinkonttiin tehdä!

Koristellut tulitikut

Tulitikkuaski on kiva pikkulahja vaikkapa koulu- tai työkaverille. Pieni tulitikkuaski mahtuu myös tavalliseen kirjekuoreen joulukortin kaveriksi, joten se on helppo lähettää myös kauas. Sen tekemiseen menee vain noin viisi minuuttia ja tarvikkeet eivät maksa juuri mitään.

Tarvikkeet: täysi tulitikkuaski, pohjaksi pahvia, aaltopahvia tai huopaa, koristeita koristeluun (esim. helmiä, tarroja, tusseja piirtämiseen), liimaa sekä lankaa ja neula, mikäli käytät helmiä

Ohje: leikkaa pohjamateriaalista tulitikkuaskin pohjan ja päällisen kokoiset palat, liimaa paikalleen. Jätä reunojen raapaisupinnat peittämättä, jotta tikut pystyy sytyttämään. Koristele päällipuoli jouluisesti koristeilla, esimerkiksi tontut, lumihiutaleet ja lumiukot luovat tunnelmaa. Mikäli käytät koristelussa helmiä, ompele ne huopapohjan päälle ennen sen liimaamista askiin. Askin ympärille voi antokääreeksi kietaista päästä kiharrettua joulunarua. Mikäli lähetät askin saajalleen kirjekuoressa, kannattaa varsinkin laittaa narua ympärille, etteivät tulitikut karkaa kuljetuksen aikana.

Kahden puikon villasukat

Kahden puikon sukat onnistuvat varmasti keneltä tahansa.. Aikaa ei varsinkaan lasten sukkiin kulu juuri yhtään ja kantapää on paljon helpompi kuin neljällä puikolla neulottaessa. Jos nurjat silmukat eivät luonnistu, voi koko sukan neuloa myös ainaoikeinneuleella eli neuloa joka kerroksen oikein. Mikäli puikot eivät pysy käsissä ollenkaan, voi neuloa myös pitkän, suoran ainaoikein kappaleen ja ommella sen kaksin kerroin tuubisukaksi. Piirsin paintilla vielä überhienon kaavakuvan havainnollistamaan ompelemattoman sukan rakennetta.

Tarvikkeet: kaksi koon 3½ puikkoa tai sukkapuikkoa, villalankaa, esim. Novitan 7-veljestä 50-100-150g (noin about, riippuu varren pituudesta)

Koot: 32(lapsi)-38(nainen)-46(mies)

Ohje: Luo kahdelle puikolle 20-24-28 silmukkaa ja neulo varsi: tee tasona pari senttiä 1o-1n -joustinneuletta. Vaihda helmineuleeseen ja neulo sitä, kunnes varsi on paria senttiä vaille sopivan pituinen. Neulo loput pari senttiä 1o-1n -joustinneuletta, viimeinen kerros on työn väärän puolen kerros. Tee kantapää: neulo yksi kerros oikein työn oikealla. Neulo kaikki kantapään oikeat kerrokset aina näin. Nurjalla kavenna kummassakin reunassa 1s sisäpuolella 2s nurin yhteen. Jatka näitä kahta kerrosta, kunnes jäljellä on 6-8-10 silmukkaa. Vaihda sitten kavennukset lisäyksiin ja lisää jokaisella nurjan puolen kerroksella kummassakin reunassa 1s sisäpuolella yksi silmukka tekemällä langankierto puikolle. Tee lisäyksiä, kunnes silmukoita on 16-32-38. Aloita sitten kiilakavennukset: Neulo yksi kerros oikein ja kavenna jokaisella nurjalla kerroksella 1s kummassakin reunassa 1s sisäpuolella. Jatka kavennuksia, kunnes silmukoita on 20-24-28 eli saman verran kuin ennen kantapäätä. Neulo nyt sukan pohja sileällä neuleella. Kun pohja on sopivan pituinen, tee kärkikavennukset: kavenna joka toinen kerros kummassakin reunassa kahden silmukan sisäpuolella yksi silmukka, jatka kunnes jäljellä on 5-12-14s. Tee kavennukset nyt joka krs. Kun silmukoita on jäljellä 3, olet sukan kärjessä. Neulo sitten 1krs ja aloita sukan päällipuolen kärkilevennykset: lisää joka kerros kummassakin reunassa 1s sisäpuolella 1s, kunnes silmukoita on 5-12-14. Tee sitten lisäykset vain joka toinen kerros, kunnes silmukoita on 20-24-28 eli saman verran kuin varressa. Neulo sukan päälliseksi yhtä monta kerrosta kuin sukan pohjaan. Päällisen jälkeen aloita varsi ja neulo se kuten takakappaleen varsi alkaen nilkkajoustimesta. Kun varsi on tehty, päätä silmukat joustavasti ja päättele langat. Taita sukkakappale kaksinkerroin ja ompele sivusaumat sekä kantapään saumat.

Ohje pohjaa vanhasta käsityölehdestä löytämääni kahden puikon villasukan ohjeeseen, josta muokkasin toimivan.

Savupiippu [runo]

Vihertävät puut muuttuvat
kevyesti punaisiksi
auringosta, syksystä.
Lokkien selät hohtavat vaaleanpunaisina
niiden lentäessä kohti Pyynikintoria
Tampereella
aamuruskon aikaan.
Aamuinen laulu kertoo päivän koittavan.
Kaikki eivät näe iltaa.
Lokinpoika valmistautuu talveen jo,
se uskoo olevansa vahva.
Se ei ajattele.
Aurinko nousee kuitenkin

Mukulakivet loistavat
liukkaina, valo
taittuu niistä heijastuen maailmaan.
Yöllä on ollut pakkasta, vesi muodostaa kiteitä
jäljittelemättömiä edelleen.
Alkava päivä enteilee loppua niille
elohopean kohotessa putkessaan.
Vesi ottaa valtaa.
Alku on tapahtunut.

Talvella kaikki on paikallaan.
Vain paikallaan, paikallaan.
Maailma on jäässä,
Näsinneulaa peittää lumi. Se kohoaa yksinäisenä
tyhjyydestä. Yksinäisenä kuin kaikki muukin.
Jouluna ihmiset ovat yhdessä, yhtä, virallisesti
ainakin. Se on diplomatiaa;
Lähimmäistä tulee rakastaa.
Loppiaisena joulu pakataan laatikkoihin ja viedään
kellariin, kertakäyttöinen joutaa roskiin.

Kevään tullen loistaa
aurinko taivaalla kauemmin, värit voimissansa,
rakkaus sydämessä,
dataprojektorin lamppu luokassa.
Vielä ei ole kesäloma.
Nostaen väriloiston taivaalle lentä-
vät vappuilmapallot kohti tuhoaan.
Luonto pyrkii kohti suurempaa epäjärjestystä
sekoittaen heliumin happeen.
Pyynikintori peittyy serpenttiiniin,
lukio sen reunalla on tyhjillään.

~*~*~

Olen vain menneisyyttä.
Kaikki minussa on jo ollut, on
edelleen samoja, uudesti asetettuna. Silti samaa vanhaa
kaavaa toistavaa, yksinäistä.
Mikään ei ole uutta, sillä mikään ei ole
syntynyt tyhjästä, ollut ennen aikaa,
kasvanut jostain.
Ei yksikään riippumaton oleva.
Jokin on vain rakentunut uudelleen
-uudelleen, uudelleen ja yhä edelleen.

Tahtoisin vain (aivan liikaa, selvästi)
lakata miettimästä,
miten tahtoisin olla osa kiertoa, enkä vain katsella
muiden onnea.

~*~*~

Ikkunasta näkyy talojen kattoja.
Ne ovat suuria,
suurempia kuin alhaalta uskoisi.
Ei tarvitse kuin kävellä
tavoittaakseen ne.
Suoraa linjaa eteenpäin unohtaen
jalkojen alta katoavan maan,
portaat, ikkunan,
jonka läpi vain kulkee
silmää räpäyttämättä ja
rikkoen kaiken keksityn.

Skeptisiä ihmisiä pidetään hulluina,
heikentäisihän hallinnan tunnetta
ajatella meidän olevan ihmisiä
maailman kahleissa, ettemme tunne itseämme
saati sitten maailman kauneutta.
Ihmisen maailma on yleistämistä.

Jokin kokee olevansa pysyvä ja aina
unelmoi muusta,
koska ei tahdo pysyä hetkessä.
Se tahtoo vaeltaa läpi ajan ja tunteen,
ymmärtää maailman.
Mikään ei ole ikuista.
Savupiippu Pyynikintorin laidalla luulee olevansa.
Se tahtoo nähdä kauniin järven,
jonne lokit aina lentävät.
Se ei odota näkevänsä jotainmuuta
- järvi on sen kaunein unelma.
Tietämättään savupiippu on
onnellinen
näkemättä saastunutta maailmaa.
Se ei ymmärrä vielä elämää
nähdäkseen sen rumuutta,
se näkee kauniin unelman.
Ehkä se on ylitse ihmisen.

~*~*~

Maailma on kaunis.
Näen sen kauneuden uusiutuvan
kerta toisensa jälkeen ja aina
entistä suurempana; katukivetyksen harmaan sävyt
lumoavat äärettömyydessään
- raosta kurkistaa voikukka
kirkastaen hehkullaan maailmaa.
Samalla tiedän, miksen tahdo olla sellainen.
Tahdon pysyä mukana.
Tahdon kaikkea sitä,
mitä en ole. Vain sitä.
En tahdo olla savupiippu Pyynikintorin laidalla
unelmoimassa
elämästä, jonka vain näen, lopusta tietämättä.
Tahdon elää kuollakseni.
Olen siis ristiriita.

~*~*~

Vihertävät puut muuttuvat kevyesti
punaisiksi auringosta, syksystä.
Samalla punaisella, sama
aurinko, syksy ja puut.
Silti täydellisen erilainen kuin koskaan, nyt, ennen ja tulevassa.
Ainutlaatuinen.
Silti juuri samoista tehty, samalla tavalla.

Yhdestä voi tulla kaksi kahta (vaikkei sitä kukaan uskokaan)
niin kuin avaruus on loputon
ja jääkaapissa pimeää.

Veren maku suussa [K7, Naruto-Darren Shan -crossover]

Author: Culliina
Fandom: Darren Shan/ Naruto -crossover
Pairing: Arra Sails/ Anko Mitarashi
Genre: romance, ficlet
General: K7
Warnings: -
Disclaimer: Darren Shan-sarja henkilöhahmoineen kuuluu kirjailija Darren O'Shaughnessylle ja Naruto Kishimotolle, en saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Ei käärmeitä eikä kunaita heidän välillään luomassa kuilua, vain kaksi lihasta ja luusta muovattua olentoa toistensa kimpussa nauttien joka iskusta ja katseesta.
A/N: Osallistuu haasteisiin Ficletvitonen, Japani ja Femme10.
Lähdin kirjoittamaan tätä vähän eri kantilta kuin yleensä kirjoitan; tarvitsin hyvän femmeparituksen haasteeseen. Pureskelin pairingia varsin pitkään, mutta lopulta tajusin Ankon ja Arran olevan todella kuin luodut toisilleen! Kumpaakaan sarjaa ei tarvitse olla lukenut kokonaan, DS:ista riittää Vampyyrivuori ja Narutosta Chuuninkokeiden toinen haaste. Julkaisin tämän ensimmäisen kerran Fifissä pari viikkoa sitten, mutta jäi näköjään tänne postaamatta.

Veren maku suussa

Nopeus huipussaan. Arra keskittyi, joka iskun oli oltava harkittu, tehokas. Nyt ei ollut aikaa virheille. Viimeinkin todellinen vastustaja. Vastustaja, joka ei taipunut hänen kädessään kuin sula vaha. Viimeinkin todellinen haaste. Haaste, jota ei täytynyt vain voittaa. Viimeinkin haaste, joka kesti ikuisesti. Tai ainakin pidempään kuin porkkanapäinen haaste; mokoma livahti pois ensimmäisen liiton jälkeen, ei ollut valmis sitoutumaan. Pelkäsi liiaksi maailmaa.

Viimeinkin vastustaja, joka tulisi kestämään. Sillä olihan joonin-tason ninja maailmaa nähnyt – rakastunut, pettynyt, kuollut suruunsa ja jatkanut eteenpäin. Haavoittunut, mutta oppinut elämään sen kanssa. Sitä oli olla vampyyri, elää yön kulkijan elämää. Haavoja toistensa perään, mutta todellinen vampyyri kestää ja vahvistuu. Nyt Anko oli löytänyt omansa, enää hänen täytyi liittyä heihin ottaen vastaan haavoista suurimman: petturuuden syvän ja karvaan viillon.

Väistö, isku, väistö, väistö, iskujen sarja. Arra pysyi liikkeessä, hämäsi ja loikki taitojensa mukaan. Ei todellakaan ollut helppoa pysyä tahdissa mukana. Anko oli taitava, ei ihme, että hän oli omiensa keskuudessa arvostettu. Nyt Arralla oli kuitenkin etu puolellaan; tällä kentällä ei ninjataitoja saanut käyttää. Oli vain hän, Anko, parrut ja kaksi puusauvaa. Ei käärmeitä eikä kunaita heidän välillään luomassa kuilua, vain kaksi lihasta ja luusta muovattua olentoa toistensa kimpussa nauttien joka iskusta ja katseesta. Tämä oli Arran kenttä, tällä hän oli mestari. 

~*~*~

Anko pani parastaan. Chakra virtasi vahvana, adrenaliinin yllyttämänä suonissa, mutta hän piti sen sisällään. Myöhemmin, vasta myöhemmin hän näyttäisi, mihin kaikkeen hän todella pystyi ja minne kaikkialle ylätäisikään. Vampyyrinaisella ei ollut aavistustakaan... Kaikkien kiireiden ja vaarojen välillä tuli nauttia elämästä, mutta jooninin elämässä noita ihania taukoja oli varsin vähän – siispä niistä tuli ottaa kerralla kaikki irti. Konohassa oli kujia ja käytäviä, jonne vain harva uskaltautui ja vielä harvempi myönsi tekemisistään, mutta Anko tunsi kotikaupunkinsa joka kujan ja huoneen, jokaisen kauniin naisen ja monia miehiäkin siinä sivussa. Nyt hän oli astunut uudelle kentälle ja kohdannut uudet säännöt. Tällä kentällä ei tulisikaan voittaa jokaista ottelua, vain yksi ikuinen taistelu.

Täytyi ainoastaan voittaa taistelut elämästä ja kuolemasta, niistä ainoista, jotka saattoivat rakkauden tuhota.

Jes, taas on marraskuu ja Nanowrimo starttaa! En mene virallisten ohjeiden mukaan, vaan projektinani on vähintään 50 000 sanan pituinen yhtenäinen runoteos. Innolla odotan vuorokauden vaihtumista, että pääsisi jo kirjoittamaan! Tai ehkä aloitan vasta aamulla, vasta viimeisellä viikolla lienee valvottavien öiden aika. Aihe on jo valittu, tästä tulee mahtavaa!

Tein päätöksen: satsaan enemmän laatuun kuin määrään. Tämän päätöksen takana on pyhä lupaus julkaista nanoni tuli siitä millainen tahansa. Tavoitteena on tietysti 50 tonnia, mutta mielummin nallekarkki kuin kilo liivatetta.

Näin alustavasti olen ajatellut alkaa julkaista nanoani jo työstövaiheessa ainakin täällä blogissa. Kerran viikossa voisi olla hyvä päivitysväli. Tosin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kännykässäni oleva muistutus esseen palautuksesta säikyttää minut vielä hengiltä ennen koko Nanon alkua... En kyllä ihan uskalla luvata tekstiä kuun aikana julkaista - en ole vielä varma, miten aihe toimii. Viikon sisällä näkee! Kuitenkin viimeistään joulukuun alussa postaan koko aikaansaannoksen :) 

Jos jollakulla on tylsää ja ylimääräistä aikaa, Nanoon ehtii vielä ilmoittautua! Ja jos ei virallisesti mukaan tahdo lähteä (kuten minä), onnistuu osallistuminen ihan vain päättämällä tehdä niin. Mukaan yrittämään! Nano on vain kerran vuodessa ja kerrassaan loistava vauhdittaja aikarajoituksineen ja sanamäärineen. Nanon voi tietysti tehdä myös fandomillisesta tekstistä/ teksteistä tai originaalikimpusta, mielikuvitus rajana!

Herätessä aamuun [Veren vangit, K7]

Author: culliina
Fandom: Veren vangit (Interview with the Vampire)
Pairing: Lestat/ taiteilija
Genre: raapale (verba 250)
General: K7
Warnings: -
Disclaimer: Veren vangit henkilöineen kuuluu kirjailija Anne Ricelle enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Ääh, tekisi mieli laittaa näitä OTP Multiloveen, mutten uskalla. En taida koskaan saada ks. haastetta tehtyä juuri koska pelkään löytäväni vielä jonkun vähän mehukkaamman pairingin... huoh! Liian monia hurmaavia henkilöhahmoja ja niin vähän aikaa.

Herätessä aamuun

Syksy loisti ikkunasta. Kuoleman haju leijui sisään avoimista parvekkeen ovista ja krysanteemit kukkivat maljakossaan. Länteen katsoessaan tunsi kylpevänsä auringon punaisessa veressä, mutta idässä odotti kuoleman yö.

Elämä alkoi olla kaikonnut kadulta ja sen irvikuvat, surkeat ilveilijät, olivat vallanneet lavan. Teeskennelty, muka niin täyteläisenä helisevä nauru helisi naisten huulilta heidän mielistellessään rikkaita kumppaneitaan matkalla illan rientoihin. Pikkuvarkaat kulkivat rikkaiden joukossa, ajurit ohjasivat hevosiaan ja näyttämöt täyttyivät katseista, oli sitten kyseessä ooppera tai teatteri. Kuolema hiipi lähemmäs hetki hetkeltä kaikkien tiettävissä ja  kaikkien sivuuttamana; en minä, en vielä. Olenhan niin hyvä.

Sen kaiken nimetön taiteilija näki. Hän seisoi verhojen kätköissä lähes kuolleena, odottaen uutta elämäänsä ja sen tuomaa tuskaa. Hän valitsi kärsivän kohtalon onnellisen sijaan, hän tahtoi ennemmin nähdä kuin elää siinä kaikessa, mitä ennen rakasti ollen todellinen hirviö. Hän ei tahtonut olla tyytyväinen sika.

Kauniin lapsen, Claudian, kuten Lestat oli kaunottaren nimennyt, kasvot ilmestyivät hänen mieleensä hämärän ihmismuistin piirtämänä. Toisaalta ei hän antaisi kohtaloaan kenelle tahansa. Toisaalta hän ei ymmärtänyt julmuutta, ei vielä täysin pystynyt näkemään sen kauneutta. Sen Lestat oli hänelle luvannut näyttää. Hyvyys, sielu, onnellisuus ja inhimillisyys vaihdettiin kuolemaan, tuskaan ja ikuisuuteen. Kelpo vaihtokauppa.

Lestatin arkun kansi narahti ja uusi kuolematon kääntyi hymy huulillaan ja odotusta kylmän kauniissa silmissään katsomaan rakastajaansa. Tänä yönä ikuisuus alkoi.